Abivuoden ilot ja itkut

Tänään oli penkkaripäivä, tosin jos et tätä vielä tiennyt niin en sitten tiedä että millasessa uutispimennossa oot elänyt. Somehelvetti on täynnä abien pukuja ja lakanoita (aina välillä feediin tupsahtaa katkera amis joka valittaa kaikesta 'turhasta' hehkutuksesta).

Tää päivä oli musta tosi ihana, ihan täydellinen piristys ja muistutti jälleen kerran, että miten loppusuora jo häämöttää ja ylppärikakku odottaa sitten kesällä.

Monien suusta kuulee usein - liian usein - kuinka lukio on ollut sitä elämän parasta aikaa. Vaikka mulla ei näin oo ehkä ollutkaan, oon silti ilonen, että valitsin nimenomaan lukion kaikista vaihtoehdoista. Syy, miks en ehkä oo nauttinut joka hetki täysillä on varmaankin se, että Nokian Lukiosta ei löydy juuri yhtäkään sielua, jonka kaa mulla oikeasti synkkais. On vaikeeta olla ja sosialisoitua, kun tuntuu että ollaan ihan eri aaltopituudella suurimman osan kanssa. Se ei tietenkään oo kenenkään syy, mun mielestä pääasia on -ja helvetin kliseinen pääasia onkin- tulla kaikkien kanssa toimeen. Eikä tää johdu siitä, etteikö mulla kavereita olis. On, on aina ollut ja toivottavasti tulee jatkossakin olemaan. Omasta koulusta niitä ei vaan juuri löydy.

Yliopistoo ootan innolla, koska saa alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Uskon myös, että siellä on vähän kypsempää menoa (joillakin lukiotovereilla oli ilmeisesti ihan todella mennyt tunteisiin se, että twiittasin kuukausia sitten olevani ihan kyllästynyt tähän touhuun :D). Ei sillä että ite kokisin olevani muiden yläpuolella, jos jotain niin päinvastoin. Ja pääosin porukka on ollut tosi mukavaa ja fiksua!

Kello alkaa jo kuitenkin oleen sen verran paljon mun aamuviidestä hereillä olleille aivoille, että lopetan varmaan tähän. Tää oli vähän erilainen postaus tälläkertaa, mutta lätkästään tohon nyt yks kännykkäselfie, ettei tää ihan niin ankeelta näyttäis.

Ihan näin vinkkinä, kannattaa PUKEUTUA niihin rekkoihin,
 nimimerkillä aamutakki ja minihame ja huomenna kuumeessa.