Ja ei, en angstaa. Ei, en kerro mun 'paskasta' elämästä. Ei, en halua tappaa itteeni. Joten kyllä, voitte jatkaa lukemista, ei emoilua tulossa.
Haluun nyt tehä postauksen yhen puolitutun muistoks, joka jättäyty toissapäivänä junan alle. En oo ikinä puhunu tän ihmisen kaa, mut tiiän sen kyllä. Oon nähny monesti Nokialla ja tunnen sen pikkusiskon. Ei muuta, en esitä millään lailla tuntevani sitä mut kyllä toi juttu silti kosketti :/
Olin tos viikonloppuna isosleirillä, ja iskä tuli mut sieltä hakee. Mentii sit rautatieaseman ohi, ja siinä oli pari ambulanssia. Mietittiin, että joku on varmaan taas jääny junan alle. On sítä ennenki tääl sattunu...
Illal sitten käväsin facebookissa, ja koko etusivu oli täynnä päivityksii tyyliin 'Moksun muistolle' 'R.I.P' 'Miss you' ja tollasta. Meni hetken aikaa ennenku osasin yhdistää asiat toisiinsa, mut kyl ne pikkuhiljaa sit loksahti paikoillee. Vaikken tän ihmisen kaa ollu todellakaa mitenkää läheinen, nii kyl se laitto miettimään.
Tosi moni ihminen on tosta jutusta ihan rikki, ja ymmärrän tosi hyvin. En voi kuvitella millasta se olis, jos joku läheinen tappais ittensä. Kyllä siinä ois ihan järjetön suru ja syyllisyyden tunne, ajatukset pyöris varmaa aika lailla kaikenlaisien tunteiden ympärillä. Oisinko mä voinu tehä jotain, miksen huomannu, mikse teki sen, enkö mä riittäny jne. Kai mä jossain vaiheessa olisin vihanenkin.
Mut henkilökohtasesti oon sitä mieltä, että itsemurha ei oo ikinä vaihtoehto. Se on luovuttamista. Enhän mä voi ikinä ymmärtää sitä, ja kyllä siinä pisteessä on pakko olla älyttömän paha olla ja ollu varmaankin jo pitkän aikaa. Mutta silti, aina on joku toinen tie. Itsemurha on pakenemista.
this is why I love mcr
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥